29.6.2023 / Emmi Jokinen

POP Pohjanmaa: Työhyvinvointi on… mitäpä muutakaan kuin pop?

POP Pankki on aktiivisesti mukana Vastuullinen työpaikka -kampanjassa, ja POP Pohjanmaassa se tarkoittaa yhteisöllisyyden tukemista sekä työn kuormittavuuden hallintaa.

POP Pankki on osa Vastuullinen työpaikka -yhteisöä, jonka toimijat ovat sitoutuneet kehittämään vastuullisen työn tekemisen malleja ja vaikuttamaan työyhteisöönsä ja ympäröivään maailmaan konkreettisin teoin. Poppilaisia yhdistää vastuullisuus, intohimo vastausten etsimiseen ja rohkea uudistuminen.

POP Pohjanmaassa yksi tärkeimmistä vastuullisen työpaikan periaatteista on työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen. Kiireisessä asiantuntijatyössä haasteena on erityisesti arjen psykososiaalinen kuormittavuus, jonka hallintaan yhteisö kaipasi työkaluja.

”Työntekijämme ovat toivoneet palautumiseen ja hyvinvointiin liittyvää tukea, ja aiempi Liikkuvan Suomen työhyvinvoinnin valmennus oli jäänyt monen mieliin. Palautuminen, stressinhallinta ja arjen aktiivisuuden parantaminen istumatyön vastapainona nousivat esille, kun mietimme tärkeitä teemoja työhyvinvoinnin työryhmässä”, kertoo POP Pohjanmaan henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Alaviitala.

POP Pohjanmaa toimii usealla eri paikkakunnalla, eivätkä työyhteisön jäsenet ole välttämättä tekemisissä kaikkien kanssa aktiivisesti. Siksi on tärkeää, että kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus lisää porukan yhteenkuuluvuutta. Liikkuvan Suomen valmennus ja etenkin valmennusalustan tiimihaasteet ovat rohkaisseet poppilaisia jakamaan omia hyvinvoinnin tekojaan ja kannustamaan kollegoita arjen aktiivisissa valinnoissa.

”Tiimihaasteet ovat luoneet yhteisöllisyyttä ja tutustuttaneet ihmisiä toisiinsa tavallista enemmän”, iloitsee Alaviitala.

Liikkuvan Suomen valmennuspäällikkö Tiina Ven avaa yhteisöllisen valmennuksen taustoja: ”Hyvinvointiohjelmien haasteena on usein saada mukaan ne, jotka tukea eniten tarvitsisivat. Me autamme nostamaan hyvinvoinnin yhdeksi tärkeäksi työasiaksi muiden joukkoon, osaksi työhyvinvointia ja työkykyä aidosti tukevaa yrityskulttuuria. Työhyvinvointivalmennus on parhaimmillaan jatkumo, jossa arjen pienet teot ja valinnat luovat perustaa paremmalle jaksamiselle niin töissä kuin vapaa-ajallakin.”

Näitä periaatteita sovelletaan nyt myös POP Pohjanmaassa. Yhteisöllinen työhyvinvointivalmennus on yhteinen matkaa kohti parempaa arkea. Se on toisten tsemppaamista ja omien saavutusten arvostamista – oli sitten kyse palautumisesta, aktiivisuudesta tai terveellisestä ruokavaliosta.

5.6.2023 / Emmi Jokinen

Moikka! Emmi Jokinen

Olen Liikkuvan Suomen viestinnästä vastaava asiakkuuspäällikkö Emmi Jokinen, terveyden- ja sairaanhoitaja ja aktiivisen arjen aktivisti.

Kipuilin pitkään työurani kanssa. Työni terveyden- ja sairaanhoitajana oli merkityksellistä ja kiinnostavaa, mutta minussa paloi halu nähdä syvemmälle hyvinvoinnin juurille. Hoitajana työni oli ehkäistä terveysongelmia ja hoitaa sairauksia. Liikkuvan Suomen asiantuntijana näen roolini rakentajana.

Nyt edessäni avautuu koko suomalaisen työelämän kirjo haasteineen ja mahdollisuuksineen. Ehkäisyn ja hoidon sijaan pääsen yhdessä Liikkuvan Suomen asiakkaiden kanssa keskittymään työyhteisöjen hyvinvoinnin rakentamiseen – hyvän arjen ja työn peruspalikoiden pinoamiseen.

Panostan myös omassa elämässäni kokonaisvaltaisuuteen ja monipuolisuuteen. Liikun aktiivisesti joka päivä, mutta osaan myös röhnöttää sohvalla hyvän elokuvan ja suklaalevyn kanssa. Rauhoitun piharannassa ja oman saunan lämmössä, mutta kaipaan myös seikkailuja ja uusia elämyksiä.

Koulutus

  • Terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK
  • Terveydenhoitaja
  • Personal Trainer
  • Kosmetologi

Kokemus

  • Hyvinvointiyrittäjä ja sisällöntuottaja
  • Terveydenhoitaja Helsingin kaupunki & Mehiläinen
  • Sairaanhoitaja Suomen Terveystalo & Tampereen kaupunki
  • Ryhmäliikuntaohjaaja Erimover & Forever Club
  • Personal Trainer ja kosmetologi BeAlive Health Club
Emmi on myös intohimoinen tenniksen pelaaja.

29.5.2023 / Emmi Jokinen

ALM Partners: tasapainon tavoittelua

ALM Partnersilla ei idealisoida finanssialan perinteistä "work hard, play hard" -mentaliteettia vaan on ymmärretty, että laadukasta asiantuntijuutta ei saavuteta uupuneilla mielillä ja sen vuoksi palautuminen on ensisijaisen tärkeää.

ALM Partners tarjoaa finanssialan toimijoille huippuosaamista ja ratkaisuja riskienhallintaan, viranomaisraportointiin ja tiedonhallintaan. ”Teemme ahkerasti töitä, mutta yhtä tärkeää on antaa aikaa palautumiselle ja rentoutumiselle”, korostaa ALM Partnersin marketing associate Jarkko Pitkänen.

Vuoden 2023 alussa käynnistynyt hyvinvointivalmennus tarjoaa työkaluja tasapainoisen arjen hallintaan yhdessä Liikkuvan Suomen valmentajien tuen kanssa. ALMilla työpaikan hyvinvointi on kaikkien asia, ja tiimihenkeä edistetään yhteisillä tempauksilla ja urheilutapahtumilla.

Liikkuvan Suomen Emmi Jokinen valaisee valmennuksen taustoja: ”Työpaikat ovat todella erilaisia, minkä vuoksi valmennusmuoto rakennetaan aina organisaation omien tarpeiden pohjalta. ALMilla valmennuksen keskiössä on työn ja arjen tasapainon saavuttaminen. Olemme juuri aloittaneet valmennusjakson aivoergonomiasta, jossa pohdimme keinoja tukea työkykyä ja palautumista vaativassa asiantuntijatyössä.”

Henry Mannin, olympiaurheilijan ja pyörätuolikelaajan pitämä luento on herättänyt ajatuksia valmennuksen aikana. Hän inspiroi jokaista olemaan oman elämänsä sankari ja toteaa: ”Tavoite ilman suunnitelmaa on pelkkä toive.”

Mannin maksiimia voidaan soveltaa myös työn ja vapaa-ajan tasapainon saavuttamiseen. Ymmärrämme nykyään paremmin kuin koskaan henkisen ja fyysisen palautumisen merkityksen.

On tiedossa, että työt eivät lopu koskaan. Mitäpä jos korostaisimme palautumista yhtenä tärkeänä ja tavoitteellisena tekijänä muiden työhön liittyvien tavoitteiden ohella? Kiireisinä aikoina on hyvä pohtia, miten voimme tukea omaa palautumistamme ja hyvinvointiamme niin töissä kuin sen ulkopuolellakin, varmistaen energian riittämisen. Tähän on monia keinoja. Jotkut hyötyvät pidemmistä yöunista, jotka ylittävät 20 minuuttia, kun taas toisille toimii puhelinten ja älylaitteiden sammuttaminen kello 21.

Laadukasta asiantuntijuutta ei saavuteta uupuneilla mielillä. Siksi ALMilla  on tavoitteena saavuttaa harmoninen yhdistelmä ahkeruutta työssä ja rauhaa vapaa-ajalla.

17.5.2023 / Emmi Jokinen

Moikka! Aki Helander

Olen Liikkuvan Suomen kehitysjohtaja Aki Helander, entinen sarjayrittäjä ja nykyinen digitaalinen nomadi.

Liiketalouden koulutukseni ja kokemukseni yrittäjänä ovat opettaneet minulle, että mahdollisuuteen on tartuttava, kun sellainen tulee kohdalle. Elämä on minulle seikkailua, mutta uusiin haasteisiin tarttumisen ja elämyksien keräämisen ohella yksi ajatus loistaa kristallinkirkkaasti kaikessa, mitä teen: innostavat ihmiset ja onnistumiset yhdessä heidän kanssaan tekevät mahdottomastakin mahdollista.

Liikkuvan Suomen kehitysjohtajana minulla on ilo nähdä, kuinka tosissaan asiakkaamme ottavat henkilöstönsä ja sen hyvinvoinnin. Ihmiset ovat heidän tärkein voimavaransa, ja se näkyy niin sanoissa kuin teoissakin.

Samanlainen kiinnostus ihmisiä kohtaan ajaa minua digitaaliseen nomadielämään ympäri Eurooppaa ja Afrikkaa. Ihmisten kohtaaminen on matkojeni parasta antia ja heidän ansiostaan olen oppinut avarakatseisemmaksi. Tapaan uskomattoman hienoja tyyppejä, joilla on mielenkiintoisia näkemyksiä ja jotka elävät elämäänsä omien arvojensa mukaan. Niin minäkin pyrin tekemään, niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

Koulutus

  • MBA
  • Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Kokemus

  • Asiakkuuspäällikkö Lecklé
  • Yrittäjä ja toimitusjohtaja AH Business Consulting
  • Toimitusjohtaja ja osaomistaja Ahveniston toimintapuisto, TG Klubben
  • Toimitusjohtaja ja osaomistaja Klubben Sport Finland, EasySwim Finland, Sport Venue Services

8.5.2023 / Emmi Jokinen

Tyhy-päivä: skumppajoogaa ja jomppaskuugaa

TYKY, TYHY ja mitä näitä nyt on. Työkyky- ja työhyvinvointipäivistä on meillä kaikilla monenmoisia kokemuksia, niitä hyviä ja varmaan niitä huonojakin.

Me Liikkuvalla Suomella mietittiin, millainen tyhy-päivä olisi sellainen, joka tuo tiimin aidosti yhteen ja joka tarjoaa arkeen oivalluksia, joiden ansiosta tekemisen meininki kasvaa ja sairauspoissaolot vähenevät.

No, sellainen on vaikka tämä meidän innovaatio skumppajooga, jonka vedimme TYHY-päivässä iloiselle ja motivoituneelle porukalle. Hyvä meininki tarttui tiimiin niin, että skumppajoogan sukulainen jäykkäjooga sai kankeimmatkin kaverit heittäytymään mukaan.

Ja sellainen on myös joka kehon treeni, jossa kenenkään ei tarvitse jännittää tai pingottaa – koska työhyvinvointi on koko porukan asia ja yhteinen juttu.

Olisiko teidän organisaatiossa aika tehdä yhdessä tyhy-päivä? Reseptiksi yksi innostava luento, jossa kaivellaan pintaa syvemmältä + työpaja, jossa synnytetään oivalluksia + aktiviteetti, jossa kuljetaan uusia uria.

Ota yhteyttä emmi.jokinen@liikkuvasuomi.fi ja kysy lisää! Räätälöidään yhdessä teidän näköisenne päivä, jolloin niksautellaan nikamia ja naksautellaan ajatuksia työhyvinvoinnista niin, että skumppajoogastakin tulee jomppaskuugaa.

Ps. Käy lukemassa täältä, kuinka upeaa palautetta saimme järjestämästämme tyhy-päivästä.

19.4.2023 / Emmi Jokinen

Koko porukka mukaan: Provincia ArkiOn

Provincian hyvinvointihankkeeseen hyppäsivät mukaan ensin esihenkilöt ja nyt mukaan lähtivät myös muut. Kun arki on balanssissa, mielellä ja keholla riittää virtaa niin töissä kuin sen ulkopuolellakin.

Henkilöstö- ja taloushallinnon asiantuntijayritys Provincia panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin tosissaan, mutta ei tosikosti. Tammikuussa startanneeseen työhyvinvointivalmennukseen hyppäsivät ensin mukaan esihenkilöt ja huhtikuussa mukaan kutsuttiin koko henkilöstö.

Provincian viestintäpäällikkö Tuuli Ristola koeajoi valmennuksen yhdessä esihenkilöiden kanssa. ”Oli todella hyvä, että esihenkilöt ottivat valmennuksen ensin omakseen. Jotta voi johtaa hyvinvointia, pitää itse voida hyvin”, kertoo Ristola omista tunnelmistaan Liikkuvan Suomen valmennuksen ensimetreiltä.

Huhtikuun alussa mukaan ProvinciaArkiOn-hyvinvointihankkeeseen kutsuttiin koko henkilöstö. Valmennus lähti liikkeelle askeleet hyvinvoivaan arkeen -teemalla.

”Tavoitteenamme on löytää pieniä arjen tekoja ja oivalluksia parantamaan jokaisen provincialaisen arkea. Herkullinen ja terveellinen aamupala antoi maukkaat eväät päivään ja porukka vaikutti innostuneelta yhteisestä päämäärästä”, iloitsee Ristola.

Hektisessä työarjessa jaksaminen on provincialaisille kaiken A ja O. Henkilöstö on minkä tahansa yrityksen tärkein voimavara ja siksi Provincian työhyvinvoinnin keskiössä on varhaisen tuen malli ja haastavien asioiden puheeksi ottaminen.

Työhyvinvointia nostetaan nyt esille Provincian ja Liikkuvan Suomen yhteistyössä toteuttamalla ProvinciaArkiOn-hyvinvointivalmennuksella. Sen pääteemoja ovat askeleet hyvinvoivaan arkeen, itsensä johtaminen ja tietotyöläisille kriittinen aivoergonomia.

Koko henkilöstön kick-off toi pisteet kotiin. ”Tästä jäi kiva, odottavainen fiilis, ja tämä on hyvä ponnahduslauta startata uudenlainen arki”, kuuluivat terveiset yleisöstä. Ota Provincian some seurantaan ja katso, miltä arjen hyvinvointia parantavat oivallukset ja fiilikset tuntuvat!

19.4.2023 / Emmi Jokinen

Moikka! Max Kenig

Olen Liikkuvan Suomen asiakkuuspäällikkö Max Kenig, entinen ammattiurheilija ja nykyinen arjen ja työn moniottelija.

Vastaan Liikkuvalla Suomella asiakkaiden tyytyväisyydestä ja asiakassuhteiden ylläpidosta ja kehittämisestä. Monipuolinen taustani jääkiekkoilijana sekä seuratoiminnan valmentajana ja urheilujohtajana kahdenkymmenen vuoden ajalta on antanut minulle eväät pitkäjänteisen, osallistavan valmentamisen kehittämiseen – ja näitä oppeja tuon nyt myös Liikkuvan Suomen asiakkaiden ulottuville.

Kotona kuuden hengen taloudessa arjen suunnittelulla, rytmittämisellä ja yhteistyöllä on tärkeä merkitys. Minulle on perheen lisäksi tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestani. Sopiva määrä kevyttä jumppaa ja ulkoilua viikossa pitää mielen kirkkaana, ja työkyvystäni pidän myös huolta kiinnittämällä tarpeeksi huomiota perusasioihin kuten riittävään uneen ja monipuoliseen kotiruokaan.

Hyvä työpäivä on kaikkien oikeus. Minulle se on hyvin suunniteltu päivä, joka sisältää sopivissa määrin haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Kalenteriin tulee myös mahtua pieniä taukoja ja sopivia hetkiä ajatustyölle sekä keskustelulle ja vuorovaikuttamiselle työyhteisön kesken.

Koulutus

  • Merkonomi
  • Koulutettu hieroja
  • Liikunnan ammattitutkinto
  • Valmentajan ammattitutkinto

Kokemus

  • Asiakkuuspäällikkö Isku Interior
  • Valmennuspäällikkö HPK-Juniorijääkiekko
  • Taitovalmentaja HPK-Juniorijääkiekko
  • Junioripäällikkö HPK-Juniorijääkiekko
  • Ammattiurheilija (HPK, KalPa, Ik Oskarshamn, Blue Lions Leipzig)

29.3.2023 / Emmi Jokinen

Moikka! Saila Hilvola

Olen Liikkuvan Suomen valmentaja Saila Hilvola, kokonaisvaltaisen paremminvoinnin puolestapuhuja, kehon ja mielen liikuttaja. Olen energinen tehopakkaus ja ikiliikkuja, fiilisten metsästäjä, jolla on kokemusta kasvatuksesta, opetuksesta ja valmentamisesta.

Minulle terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat todella tärkeitä arvoja. Teen niiden eteen joka päivä töitä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Olen työssäni luokanopettajana, hyvinvointivalmentajana ja vuoropäällikkönä tuntenut niin työn imun kuin hektisen työpäivän vaatimuksetkin.

Autan ratkaisukeskeisellä ja ihmisenkokoisella valmennustavalla ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan hyvinvointia edistäviksi. Kaikki muutos lähtee mielestä, ja vahvistamalla mielentaitoja vahvistamme myös arjen hyvinvointitekoja.

Oman työkykyni ylläpitämisessä tärkeintä minulle on riittävä uni ja säännöllinen vuorokausirytmi. Hyvään työpäivään kuuluu ihania kohtaamisia asiakkaiden ja työkavereiden kanssa, naurua, aikaansaamista ja tunnetta siitä, että on saanut tänäänkin tehdä maailmasta piirun verran paremman.

Monipuolinen liikunta ja luonnossa retkeily antavat elinvoimaa töihin.

Koulutus

  • Kasvatustieteen maisteri
  • Liikuntaan erikoistunut luokanopettaja
  • Personal trainer
  • Ratkaisukeskeinen valmentaja (life coach)
  • Fitnessvalmentaja
  • Ravitsemustieteen perusopinnot (avoin yo)
  • Lukuisia koulutuksia liikunnan saralla, mm. liikkuvuus, toiminnallinen harjoittelu ja kahvakuula

Kokemus

  • Kelan ammatillisen kuntoutuksen valmentaja 16–29-vuotiaille nuorille
  • FITFARMin ketogeeniseen ruokavalioon perustuvan KETO49-valmennuksen päävalmentaja
  • Hyvinvointivalmentaja, personal trainer ja yrittäjä FullFocus Coaching Oy 
  • Ryhmäliikunnanohjaajana Forever Clubilla
  • Luokanopettajan
  • Huoltamon vuoropäällikkö

20.3.2023 / Emmi Jokinen

Siemens Financial Services: yhteisöllisyyttä ja parempaa palautumista

Asiakasyritystensä rahoitusratkaisujen ohella Siemens Financial Services pitää huolta henkilöstöstään. Yhteisöllinen työhyvinvointivalmennus ja palautumisen nostaminen yhteiseksi asiaksi tekee hyvää niin tiimille kuin sen asiakkaillekin.

Siemens Financial Services (SFS) tarjoaa räätälöityjä, joustavia rahoitusratkaisuja yrityksille. Kokonaisvaltaisten rahoitusratkaisujen avulla asiakasyritys voi esimerkiksi investoida uusiin laitteisiin, koneisiin ja ajoneuvoihin sitomatta pääomaa suuriin kertainvestointeihin tai kuormittamatta maksuvalmiutta. 

Kokonaisvaltaista on myös SFS:n panostaminen työyhteisön hyvinvointiin. Yhteistyötä Liikkuvan Suomen kanssa suunniteltaessa SFS:lle oli tärkeää, ettei työhyvinvointivalmennus keskity vain fyysisen kunnon kohottamiseen.

Tärkeänä tekijänä on osallistaa mahdollisimman moni työntekijöistä ja lisätä yhteisöllisyyden tunnetta. SFS seuraa aktiivisesti työntekijöidensä hyvinvointia erilaisilla henkilöstökyselyillä ja koki, että yhteistyöllä Liikkuvan Suomen kanssa voitaisiin pureutua kyselyissä esiin nousseisiin kehityskohteisiin.

Siemens Financial Services halusi keskittyä etenkin työntekijöidensä palautumisen tukemiseen. Palautuminen on laaja kokonaisuus, johon vaikuttaa mm. hyvä uni, päivän tauottaminen ja aktiivisuuden ja levon tasapainottaminen. Ensimmäisen kymmenen viikon valmennusjakson palaute on ollut kiittävää. Aktiivisuusrannekkeen käyttö ja HeiaHeia yhteisöllisenä, osallistavana alustana ovat olleet erityisen pidettyjä.

Siemens Financial Servicesin Marianna Poutanen kertoo lisää tiimin kokemuksista: ”HeiaHeian käytössä alustana on parasta kollegoiden kannustaminen. Näemme kuvia ja päivityksiä työkavereiden arjesta. Se lisää tuttavallisuutta ja kokemusta siitä, että olemme yhtenäinen tiimi.”

”Työhyvinvointivalmennuksen suunnitteleminen Liikkuvan Suomen kanssa on ollut helppoa ja mukavaa. On innostavaa pallotella ajatuksia ja ideoita yhdessä SFS:n ohjausryhmän ja Liikkuvan Suomen valmentajien kanssa, ja koemme, että toiveitamme kuunnellaan”, kertoo Poutanen.

Liikkuvan Suomen valmentaja Kirsi Roos näkee SFS:n lähestymistavassa paljon kiitettävää: ”Työhyvinvoinnin kehittäminen on pitkäjänteistä toimintaa ja se kannattaa aloittaa niistä teemoista ja haasteista, joita yrityksen henkilöstö on nostanut esille. Siemens Financial Servicesin ohjausryhmällä on tärkeä rooli valmennuksen kehittämisessä ja yhteisöllisyyden rakentamisessa. On ollut ilo olla SFS:n mukana rakentamassa kestävää, kaikkien yhteistä matkaa kohti parempaa arkea ja jaksamista.”

Palautumisen jälkeen Siemens Financial Servicesin työhyvinvointivalmennus jatkuu aivoergonomia teemalla.

2.3.2023 / Emmi Jokinen

Siemens Mobility: työhyvinvointia Suomessa ja Baltiassa

Siemens Mobilityn ja Liikkuvan Suomen yhteistyö työhyvinvoinnin parissa on saanut 70 % kollegoista valmennukseen mukaan ja luonut uutta, kannustavaa yhteisöllisyyden tunnetta.

Siemens Mobilitylla halutaan panostaa työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vuoden kestäneen yhteistyön aikana on keskitytty erityisesti arjen hyvinvointiin ja työn hallintaan. Valmennusjaksojen teemoihin on kuulunut niin aivoergonomiaa ja kuormituksen hallintaa kuin lepoa ja palautumistakin.

Hyvinvointivalmennus on lisännyt yhteisöllisyyttä. Sen myötä kollegoita ja esihenkilöitä on kannustettu puhumaan työhyvinvoinnista ja tekemään henkilökohtaisia hyvinvoinnin tekoja. Kun valmennukseen lähtee koko tiimi mukaan, syntyy hyvinvoinnin tukemisesta hyvän kierre ja koko porukan asia.

Liikkuvan Suomen valmennus nivoutuu yksilön omiin oivalluksiin ja pieniin muutoksiin työn ja arjen hallinnassa. Tärkeä osa valmennusta on toisten tsemppaminen ja kokemusten jakaminen. Siemens Mobilitylla on kiinnitetty erityistä huomiota palautumiseen ja nukkumiseen, joita kukin on voinut seurata henkilökohtaisen aktiivisuusrannekkeen avulla.

Kestutis Ciplys johtaa Siemensin Liettuan aluetoimistoa ja on myös itse kiinnostunut oman hyvinvointinsa seuraamisesta ja kehittämisestä. Kestutis on toiminut osana Siemens Mobilityn ohjausryhmää Liikkuva Suomi -valmennuksen aikana.

Siemens Mobilitylla valmennukseen lähti mukaan 70 % kutsutuista, yhteensä 47 tiimin jäsentä. Jo ensimmäisten viiden kuukauden aikana mittariin kertyi yhteensä yli 24 miljoonaa askelta ja työkaveria kannustettiin 4 692 kertaa, kertoo Liikkuvan Suomen kokoama anonyymi data.

”Olen kiinnostunut hyvinvointini seurannasta ja seurannut omaa dataani aktiivisuusrannekkeen avulla jo useamman vuoden ajan. Kun liityin Liikkuva Suomi -valmennusalustalle, tuntui, että etenin seuraavalle tasolle. Motivoidun erityisesti hyvinvointipisteistä, joita kertyy liikunnasta, kollegoiden kannustamisesta, nukkumisesta ja hyvinvoinnin teoista. Ne kannustavat minua kehittymään viikko viikolta”, sanoo Kestutis.

Esihenkilöillä on tärkeä rooli valmennuksessa

Kestutis johtaa esimerkillään: ”Esimerkillä johtaminen on paras tapa toimia. Toimin itse näin ja odotan samaa myös esihenkilöiltä. Työhyvinvointivalmennuksen aikana olin positiivisesti yllättynyt yhtiön johdon osallisuudesta. Johtajat todella toimivat esimerkkeinä; osallistuivat ja motivoivat muita ja kutsuivat kollegoita mukaan yhteiselle hyvinvointimatkalle.”

Siemens Mobilityn ohjausryhmä kertoo, että kun työhyvinvoinnista puhuminen normalisoidaan, siitä on OK keskustella myös ammatillisissa palavereissa. Työhyvinvoinnin eri aiheista tulee arkipäivää ja keskusteluista voi syntyä uusia positiivisia asioita.

Kestutis kertoo, että positiivinen vaikutus tiimiläisissä näkyy myös ulospäin. Itsestä huolehtiminen auttaa jaksamaan kiireisinä ja stressaavina aikoina.

Työhyvinvointi osaksi viikkopalavereita

Hyvinvointivalmennus on saanut hyvää palautetta osallistujilta. Hyvinvoinnista puhutaan viikkopalavereissa.

”Olemme kaikki pitäneet siitä, että valmennukseen on pysähdytty ja että meidät on kaikki ”pakotettu” pohtimaan omaa ja tiimin jäsenten työhyvinvointia. Kun olet stressaantunut ja kiireinen, nämä tärkeät asiat jäävät helposti paitsioon”, kertoo Kestutis tiimin kokemuksista.

”Suurin osa kollegoista on lähtenyt valmennukseen mukaan, ja he ovat olleet aktiivisia omassa elämässään. Tämä tekee minut iloiseksi. Puhumme hyvinvoinnin asioista viikoittain palavereissamme ja kehitys on ollut todella lupaavaa. Toivottavasti matka jatkuu samaan suuntaan edelleen”, Kestutis iloitsee.

23.2.2023 / Emmi Jokinen

Seesteisestä sesonkiin: mitä valmennus toi?

Verkatehtaan tapahtumatalon työrytmi heilahtelee seesteisestä sesonkiin. Kiireisinä aikoina kuormitus lisääntyy ja siitä palautuminen voi kestää kauan. Millaisia kokemuksia työhyvinvointivalmennus Liikkuvan Suomen luotsaamana toi?

Hämeenlinnan Verkatehtaan tiimi tekee vuosittain sadoista tapahtumista totta, mutta jaksamiseen ja työhyvinvointiin vaikuttavat toiminnan kausiluonteisuus ja sesongin pitkät työpäivät. Liikkuva Suomi rakensi Verkatehtaan henkilöstölle lepoon ja palautumiseen painottuneen valmennuskokonaisuuden, joka auttaa tiimin jäseniä tunnistamaan kuormituksen ja hallitsemaan sitä paremmin.

Valmennuksen punaisena lankana kulkivat pienet arkiset muutokset, jotka näkyivät hyvinvoinnin kokonaisvaltaisena kasvuna. Niiden tunnistamisessa auttoivat Firstbeat-älylaitteet, joiden avulla henkilökohtaista kehitystä ja oman kehon reagointia kuormitukseen ja palautumiseen oli helppo seurata.

Viiden kuukauden mittainen työhyvinvointivalmennus ravisteli monia tiimin jäseniä miettimään omaa jaksamistaan.

Tuotantopäällikkö Ann-Mari Virta löysi valmennuksesta niin rauhaa kuin uutta virtaakin: ”Valmennus palautti minulle mieleen levon tärkeyden. Perheenäitinä pohdiskelin omien voimavarojeni riittävyyttä ja ajatusta siitä, että kaikkea ei aina tarvitse jaksaa. Minulle sopiva palautumistapa löytyi teatterista! Oli mahtavaa, että työnantaja mahdollisti tämän valmennuksen.” 

Liikkuvan Suomen valmentaja Tiina Ven kulki tiimin matkassa alusta asti. ”Verkatehtaan väki on työhönsä sitoutunutta, mutta työstä irrottautuminen vapaa-ajalla ei aina onnistu, varsinkaan sesonkiaikaan. Palautuminen on silloin todella haasteellista. Valmennuksen aikana nostimme esiin omien elintapojen merkitystä. Pienten arkisten muutosten vaikutus mittaustuloksiin tulikinyhteisissä keskusteluissa selkeästi esiin. Työssä jaksaminen ja siitä palautuminen ovat kiireisellä tapahtuma-alalla ensiarvoisen tärkeitä.”

2.2.2023 / Emmi Jokinen

Lammi: rakentamisen ja hyvinvoinnin pioneeri

Lammi on kivirakentamisen markkinajohtaja, jonka tuotteista syntyy kunnianhimoisia ja yksilöllisiä kivitaloja. Lammia ohjaa halu olla yritys, jonka toimia ala seuraa, jonka taloista kuluttaja haaveilee ja jonka ihmisistä pidetään huolta.

Vuonna 1956 perustettu perheyritys ja kivirakentamisen pioneeri haluaa olla edelläkävijä myös henkilöstön hyvinvoinnin saralla. Siksi tammikuussa 2023 lähti käyntiin Lammin ja Liikkuvan Suomen kumppanuus, jonka tavoitteena on tukea työntekijöiden fyysistä ja henkistä jaksamista.

Lammin toimitusjohtaja Ismo Nieminen avaa yrityksen halua investoida henkilöstön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: ”Asiat ovat meillä kaiken kaikkiaan todella hyvin. Olemme jo aiemmin panostaneet varsinkin työergonomiaan, työturvallisuuteen ja työterveyspalveluihin. Nyt tahdomme antaa henkilöstölle työkaluja arjessa jaksamisen tueksi ja kannustaa heitä pitämään huolta itsestään myös vapaa-ajalla.”

Kehittyvän ja kasvavan yrityksen työhön tuovat haastetta pääsiäisen ja syyskuun välinen sesonkikiire ja tuotannon kaksivuoroon siirtyminen. Lammin ja Liikkuvan Suomen yhteistyönä starttaava valmennus keskittyykin lepoon ja palautumiseen.

Valmennuksen kick-off -tilaisuudessa heräteltiin henkilöstö miettimään oman arjen vahvuuksia.

”Kun työn intensiteetti vaihtelee kausittain paljon, on tärkeää pitää huolta siitä, että sekä kroppa että pää pysyvät kunnossa”, kertoo Liikkuvan Suomen valmentaja Tiina Ven. ”Valmennuksessa keskitymme tunnistamaan mikä tuo meille energiaa, mitkä ovat vahvuuksiamme ja mitä voisimme parantaa arjessamme.”

Myös Lammin markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Enni Rautiainen iloitsee yhteisestä matkasta kohti parempaa arkea: ”Meille on tärkeää, että Lammi on haluttu, puoleensavetävä työnantaja, jonka työntekijöistä pidetään huolta. Valmennus on lähtenyt hienosti liikkeelle. Heti ensimmäisen viikonlopun aikana valmennusalustalla HeiaHeiassa oli kova pöhinä, kun työkaverit tsemppasivat toistensa hyvinvointi- ja aktiivisuustekoja.”

Lammi on alansa suunnannäyttäjä – ja sitä se haluaa olla myös henkilöstön hyvinvoinnin saralla. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 70 vuotta.

20.1.2023 / Emmi Jokinen

Provincian ArkiOn balanssissa

Henkilöstö- ja taloushallinnon asiantuntijayrityksessä työhyvinvointia kehitetään pitkäjänteisesti. Kun arki on balanssissa, mielellä ja keholla riittää virtaa niin töissä kuin sen ulkopuolellakin.

Provincia tarjoaa henkilöstö- ja taloushallinnon palveluita kunta- ja julkishallinnon organisaatioille ja yhteisöille. Yrityksen 115 asiantuntijaa ovat alansa rautaisia ammattilaisia, joiden tehtävänä on kehittää luotettavia mutta myös rohkeita ratkaisuja omistaja-asiakkailleen. 

Hektisessä työarjessa jaksaminen on kaiken A ja O. Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara ja siksi Provincian työhyvinvoinnin keskiössä on varhaisen tuen malli ja haastavien asioiden puheeksi ottaminen.

Työhyvinvointi nostetaan tapetille Provincian ja Liikkuvan Suomen yhteistyössä toteuttamalla ArkiOn-hyvinvointivalmennuksella. Sen pääteemoja ovat askeleet hyvinvoivaan arkeen, itsensä johtaminen ja tietotyöläisille kriittinen aivoergonomia.

Provincian toimitusjohtaja Anna-Kaisa Packalén iloitsee uudesta mahdollisuudesta panostaa henkilöstön työhyvinvointiin: ”Emme ole kiinnostuneita nopeista, päälleliimattavista hyvinvointihössötyksistä, vaan lähdemme rakentamaan parasta arkea parhaalla asenteella, pitkäjänteisesti. Haluamme tarjota Provincian ammattitaitoiselle porukalle työkaluja arkeen, sillä kun arki on balanssissa, mielellä ja keholla riittää virtaa niin töissä kuin sen ulkopuolellakin.”

Arjen ja työn balanssi rakentuu pitkälti samoista elementeistä, niin joogamatolla kuin elämässä muutenkin. 

Liikkuvan Suomen valmennuspäällikkö Tiina Ven komppaa Packalénia: ”Työkyvyn ylläpito ei tapahdu umpiossa. On mahtavaa lähteä miettimään Provincian asiantuntijaporukan kanssa, miten mielen ja kehon tasapaino vaikuttaa jaksamiseen arjessa – sillä sitähän me elämme, joka päivä, työssä ja vapaalla.”

ArkiOn-valmennuksen ensimmäisessä vaiheessa hyppäävät mukaan Provincian johtoryhmä ja esihenkilöt ja pian myös muu henkilöstö. Yhdessä tehty arki on kestävää ja tasapainoista.

17.1.2023 / Emmi Jokinen

ALM Partners: e-urheilusta viikinkiesteisiin

ALM Partnersilla töitä tehdään tosissaan, muttei totisesti. Tärkeintä on yhteen hiileen puhaltaminen.

ALM Partners tarjoaa finanssialan toimijoille riskienhallinnan, viranomaisraportoinnin ja tiedonhallinnan huippuosaamista ja ratkaisuja. Yrityksen yli satakaksikymmenpäinen tiimi puhaltaa yhteen hiileen niin työtehtävissä kuin vapaa-ajallakin.

Tammikuussa 2023 starttasi ALMin ja Liikkuvan Suomen yhteistyö, jonka puitteissa käynnistettiin Askeleet hyvinvoivaan arkeen -valmennusjakso. Alussa pysähdytään miettimään omaa arkea ja hyvinvointiin liittyviä haasteita. 

Henkilöstön hyvinvointi ja kokonaisvaltainen kehittäminen on kirjattu ALMin yritysvastuuraporttiin. Yrityksen vastuullisuusteemoihin kuuluu itseoikeutetusti ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö muutoksen keskellä.

ALMilla pidetään yhtä ja opitaan yhdessä sekä kannustetaan toisia oman osaamisen kehittämiseen. Ei pakkopullana korvaan huutaen, vaan työkulttuurista kumpuavalla halulla tehdä parasta ja tukea jokaista yksilönä.

ALMin porukka viihtyy yhdessä myös vapaa-ajalla – oli sitten kyseessä esports-harrastus, säännölliset lautapeli-illat tai hikisempi yhteispeli kuten raastava Tough Viking -estekilpailu.

Liikkuvan Suomen Emmi Jokinen kertoo tunnelmia uuden valmennusyhteistyön kick-off-tilaisuudesta: ”Oli aivan mahtavaa kokea, kuinka näin hyvin yhteen hitsautunut porukka lähti valmennukseen mukaan rakentamaan pitkäjänteistä arjen ja työn hyvinvointia Liikkuvan Suomen asiantuntevien valmentajien luotsaamana.”

ALMin toimitusjohtaja Aaro Mäkelä lähtee valmennukseen valoisin mielin: ”Tästä lähdetään kasvattamaan arjen aktiivisuutta. Mahtava saada sparrausta tiimiltä ja kasvattaa yhteishenkeä.”

Ja näinhän se on: hyvinvointi työssä ja arjessa rakentuu yhteispelin ja tasapainoisen elämän kautta, yhteen hiileen puhaltaen.

13.1.2023 / Emmi Jokinen

Onnittelut Suomen aktiivisimmalle työpaikalle!

Urheilugaalassa palkittiin paitsi vuoden urheilija myös Suomen aktiivisin työpaikka. Huikeat onnittelut, Arla Oy!

Kovatasoiseen finaalikolmikkoon ylsivät voittajan lisäksi Sony Music Finland ja Visma Real Estate.

Näin Suomen aktiivisin työpaikka -tuomaristo arvioi voittajan vahvuuksia:

Arlan historia yltää aina vuoteen 1929 saakka. Liikuttamalla työntekijöitään sen tulevaisuus kestää varmasti vähintään yhtä pitkään. Arlan 400 hengen yrityksessä henkilöstöliikunta on kiinteä osa työhyvinvoinnin ja henkilöstöhallinnon kokonaisuutta. Erityisesti tukitoimet työmatkaliikkumiseen sekä työpäivän aikaiseen liikkumiseen ovat erinomaisella tasolla. Myös vuorotyötä tekeville on järjestetty liikuntamahdollisuuksia sekä ennen työpäivää että sen jälkeen. Arlan henkilökunnan osallistumisaste erilaisiin liikuntaryhmiin ja -kampanjoihin on poikkeuksellisen korkea. Työntekijöiden liikunnallista elämäntapaa tukevat myös tiivis työterveyshuollon yhteistyö sekä tavoittava hyvinvointiviestintä.

Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailun voittajat juhlivat samalla lavalla Vuoden urheilijan, hiihtäjä Iivo Niskasen kanssa, mutta aktiivisin työpaikka -konseptiin kuuluu paljon muutakin kuin urheilua. Se rohkaisee ja kannustaa yrityksiä investoimaan henkilöstön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä liikunnallisuuden suunnitelmalliseen toteuttamiseen ja johtamiseen.

Siitä tiedämme jotakin myös me Liikkuvalla Suomella. Suomen aktiivisin työpaikka -kilpailun finalisti Sony Music Finland ja Liikkuva Suomi ovat tehneet jo neljän vuoden ajan yhteistyötä yrityskulttuurin ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisessä.

Liikkuvan Suomen Antti Luukkanen ja Sony Music Finlandin Olli Sjöström iloitsevat tuloksekkaasta yhteistyöstä.

Matkan varrella tietoisuus arjen ja työn hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on parantunut. Sen rinnalla on alusta asti kulkenut ilo ja innostus, yhdessä tekeminen ja arjen pienet askeleet kohti parempaa oloa.

Sony Musicin matkassa mukana olleet Liikkuvan Suomen valmentajat Tiina Ven ja Kirsi Roos iloitsevat finaalipaikasta: ”Sony Music panostaa henkilöstönsä hyvinvointiin ja jaksamiseen – ja se näkyy niin työpaikalla kuin sen ulkopuolellakin. On ollut ilo ja kunnia olla mukana kehittämässä pitkäjänteistä yhteistyötä ja sparraamassa niin lähijohtoa kuin työntekijöitäkin. Ihmiset ovat yrityksen paras kilpailuetu ja Sony Musicilla heistä halutaan pitää kiinni. Suuret onnittelut kaikille finalisteille!”

2.1.2023 / Emmi Jokinen

Jes! Yli 34 000 huipputyyppiä ja 37 työyhteisöä

Aivan mahtava vuosi! Olemme saaneet olla kehittämässä yli 34 000 ihmisen ja 37 työyhteisön hyvinvointia vuoden 2022 aikana.

Liikkuvan Suomen toimitusjohtaja Antti Luukkanen summaa vuotta 2022.

Tavoitteemme ovat aina tunnetusti korkealla, mutta vuoden 2022 luvut kertovat, että suunta on oikea ja vauhtikin sopivasti kiihtyvä. Vuoden tärkein tavoitteemme on ollut Liikkuva Suomi -tiimin vahvistaminen ja olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen katsoessani ympärilleni. Olemme löytäneet hyvän hengen ja tekemisen meiningin vahvistuneella tiimillämme, ja tuntuu että kaikista on mukava tulla töihin joka päivä. Iso kiitos tästä kaikille tiimiläisille!

Meidän omalla jengillä tuntuu myös riittävän hymyä ja virtaa vielä työpäivän jälkeenkin – ja tähän oikeastaan kiteytyykin se kaikki, mihin tähtäämme myös jokaisen asiakkaamme kanssa.

Maailmanmeno on ollut tänä vuonna hurjaa ja epävarmat ajat tuntuvat jatkuvan vuodesta toiseen. Ihmiset ovat monestakin syystä erityisesti henkisesti kovilla, eikä palautuminen ole tasapainossa kuormituksen kanssa. Tämä näkyy monin eri tavoin, joista vähäisimpiä eivät ole henkisen hyvinvoinnin haasteet tai liikkumattomuuden tuomat ongelmat.

Fiksut työnantajat ovat onneksi huomanneet, että tilanteeseen kaivataan uusia toimintatapoja ja työkaluja. Oman henkilöstön hyvinvointiin panostaminen alkaa parhaissa työpaikoissa olla sillä tasolla, missä sen olisi mielestäni kuulunut olla jo pidemmän aikaa: hyvinvointi on tärkeä työasia, jota kehitetään samalla painoarvolla muiden tärkeiden työasioiden rinnalla. Siinä on valtava ero, onko ihminen virkeä ja palautunut tullessaan töihin, vai lähdetään päivään henkisesti ja fyysisesti akku tyhjänä jo heti aamusta alkaen. Tankki tyhjänä ei ihminen ole kovin hyödyllinen tai mukava versio itsestään, tuottavuudesta puhumattakaan.

Mutta vaihtoehtojakin on. Parhaassa tapauksessa kehon ja mielen akussa on vielä paljon virtaa jäljellä työpäivän jälkeenkin. On energiaa olla läsnä läheisten kanssa, asiat tulee tehtyä paljon tehokkaammin, ei tule räjähdettyä yhtä herkästi turhista asioista, pystyy edes harkitsemaan jotakin liikunnallista tekemistä tai vaikkapa touhuamista lasten kanssa. Tätä listaa voisin jatkaa paljon pidempäänkin, mutta saanet ajatuksesta kiinni.

Millaisessa tiimissä tai työpaikassa sinä mieluummin teet töitä, positiivisessa tekemisen meiningissä vai väsyneessä ja ärtyneessä ympäristössä? Jos olen jotain urallani oppinut, niin sen, että kaikki lähtee yksilöistä, jotka muodostavat hyvin tai huonosti voivan yhteisön. Mutta molemmissa tilanteissa fiksusti johdettu yhteisö haluaa sparrata yksilöitä ja tiimejä oikeaan suuntaan.

Ainakin itsestäni on lohdullista ajatella, ettei hyvinvoinnin rakentamisesta tule ikinä valmista. Ei yksilön, eikä yhteisön tasolla. Täydellisyyttä on turha siis edes tavoitella, tavallinen hyvä taso riittää, vain isoon kuvaan keskittyen. Välillä kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään arjen valintoja ja sitten vain koittaa tehdä niitä pienen napsun fiksummin. Yhteisö on parhaimmillaan mieletön eteenpäin vievä voimavara (ja pahimmillaan melkoinen hyvienkin ajatusten kampittaja). Suuret tavoitteet ja lyhyet aikajänteet eivät yleensä ikinä johda mihinkään hyvään, pysyvään tai kestävään. Mieluummin yksi pieni arkinen asia kerrallaan, niin että arki alkaa maistuu hyvältä.

Suuri kiitos kaikille lukuisille fiksuille ihmisille, asiantuntijoille, johtajille ja ohjausryhmäläisille tästä vuodesta. Matkaan on mahtunut jälleen monia haasteitakin, mutta on ollut antoisaa viedä asioita eteenpäin yksi pieni askel kerrallaan yhdessä teidän kanssanne. Tekeminen muuttuu, kun ajattelu muuttuu. Ja ajattelu muuttuu, kun arvostus muuttuu. Tähän ketjuun olemme saaneet jälleen vaikuttaa muutosjohdetusti kaikkien asiakasorganisaatioiden koko leveydellä.

Silloin, kun hyvinvointia kehitetään koko henkilöstön kanssa yhdessä, tulostakin tulee hiukan enemmän – verrattuna vaikkapa siihen, että asioita vain mahdollistetaan ja osallistuminen jää useimmille vain ajatuksen asteelle, mitä myös paljon kentällä edelleen näkyy.

Iso kiitos myös kumppaneillemme, tämän tärkeän puolen vahvistaminen jatkuu jälleen myös vuonna 2023.

Jos ja kun teet uudenvuodenlupauksia, niin mitäpä jos lähtisitkin tavoittelemaan jonkun ylisuuren tavoitteen sijaan vain yhtä arkista tekoa, jonka pystyt mahduttamaan päivääsi ilman liian suuria ponnisteluita? Tekoa, joka tuo sinulle kuitenkin huomattavasti lisää virtaa päivittäin, kunhan vain pidät tästä uudesta himpun verran fiksummasta tavasta kiinni mahdollisimman monena päivänä.

Hyvää ja energistä uutta vuotta 2023!

-Antti

16.12.2022 / Emmi Jokinen

Helmi SP: räjäyttäviä oivalluksia ja skumppajoogaa

Helmi Säästöpankin yhteistyö Liikkuvan Suomen kanssa lähti käyntiin skumppajoogalla ja räjäyttävällä oivalluksella: työhyvinvoinnin kehittämisen ei tarvitse olla pakkopullaa.

Vuonna 2021 tehdyssä Helmi Säästöpankin työyhteisökyselyssä nousi esiin kaksi tärkeää teemaa: jaksaminen ja yhteisöllisyys. ”Korona-aika oli eristänyt työntekijöitä ja halusimme löytää kokoavan voiman, joka toisi tiimin takaisin yhteen”, kertoo henkilöstöjohtaja Tiina Kärhä.

Ensimmäisenä konkreettisena askeleena Helmi SP:n yhteisellä hyvinvoinnin matkalla oli kesällä 2022 käyttöön otettu polkupyöräetu. Syksyn sateiden aikaan otettiin toinen askel – työhyvinvointivalmennus Liikkuvan Suomen innostavien valmentajien kanssa.

Valmentajamme Maria Pennanen sai Helmi SP:n tiimin pohtimaan omia arvojaan.

”Vanhat kilpakumppanimme Lammin Säästöpankissa kehuivat Liikkuvan Suomen valmennusta ja se tuntui myös meistä hyvältä tavalta lähteä rakentamaan tasapainoisempaa arkea ja palautumista, ehkä jopa vähän leikkimielisen kisailun merkeissä Lammin porukan haastaen”, Tiina nauraa.

Helmi SP:n valmennuksen tavoitteet muovautuvat matkan aikana, mutta jo ensimmäisten viikkojen perusteella on selvää, ettei yhteisellä matkalla olla otsa rypyssä. Tiimi on jo ehtinyt harrastamaan yhdessä skumppajoogaa ja pitämään 18 000 askeleen verran hauskaa siivotessaan suljettua konttoria.

Koko henkilökunta on mukana Liikkuvan Suomen valmennuksessa, jokainen tyylillään. ”Räjäyttävin oivallus on ollut se, ettei työhyvinvoinnin kehittämisen tarvitse olla pakkopullaa”, iloitsee Tiina. ”Meillä ei tarvitse syödä sahanpuruja ja juosta maratoneja, vaan tsemppaamme toisiamme arjen pienissä teoissa, aina räystäiden puhdistamisesta porrastreeniin.”

Skumppajooga yllätti Helmi SP:n tiimiläiset positiivisesti.

Liikkuvan Suomen toimitusjohtaja Antti Luukkanen peukuttaa Helmi SP:n valmennusstarttia: ”Meidän tehtävämme on luoda puitteet pitkäjänteiselle työhyvinvoinnin kehittämiselle, heittää ammattilaiset kehiin ja tukea asiakkaan matkaa kohti parempaa huomista. Henkilöstö on organisaation tärkein voimavara ja siitä on pidettävä huolta. Meidän osaavien valmentajien ja tietoon perustuvien valmennuskokonaisuuksien kanssa saadaan koko porukka mukaan ja luodaan pysyvää muutosta.”

9.12.2022 / Emmi Jokinen

Sony Music jälleen finaalissa!

Vierivä kivi ei sammaloidu: Sony Music Finland on yltänyt jälleen Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun finaaliin!

Sony Music Finland ja Liikkuva Suomi ovat tehneet jo neljän vuoden ajan yhteistyötä yrityskulttuurin ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisessä. Matkan varrella tietoisuus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on parantunut merkittävästi ja esimerkiksi pitkäaikaiset sairauslomat ovat loppuneet kokonaan.

Tammikuussa 2023 Sony Music kisaa jälleen Suomen aktiivisimman työpaikan tittelistä Urheilugaalaan huipentuvassa finaalissa.

Runsas istuminen ja vähäinen liikunta haastavat työikäisten hyvinvointia ja suorituskykyä ja vaikuttavat yritysten kuluihin ja kilpailukykyyn. Työikäisistä vain 10 % liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailu kannustaa yrityksiä liikkeeseen. 

Suomen Aktiviisin Työpaikka -kilpailu on kartoitustyökalu yritysten työhyvinvointi- ja liikuntatoiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Parhaiten menestyneet yritykset kisaavat vuosittain Suomen Aktiivisin Työpaikka -tittelistä Urheilugaalassa 12. tammikuuta 2023.

Valmentajamme Tiina sai Sony Music Finlandin toimistolla lämpimän vastaanoton.

Sony Musicin talousjohtaja Olli Sjöström kertoo oivalluksista, joita valmennusyhteistyö Liikkuvan Suomen kanssa on saanut aikaan: ”Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantaminen on pikemminkin maraton kuin pikajuoksu. Muutokset lähtevät pienistä arkisista hyvinvointiteoista, joita pitää vaan jaksaa toistaa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Erityisesti meidän tiimimme tietoisuus arjen aktivoinnin ja palautumisen merkityksestä hyvinvointiin on ottanut huimia harppauksia.”

Sony Musicin matkassa mukana olleet Liikkuvan Suomen valmentajat Tiina Ven ja Kirsi Roos komppaavat Ollia: ”On ollut mahtavaa tukea Sony Musicin panostamista henkilöstöönsä. Arjen pienillä, hyvinvointia tukevilla muutoksilla luodaan pitkäjänteistä työhyvinvointia ja pysyviä tuloksia. Niitä Sony Musicilla riittää.”

29.11.2022 / Emmi Jokinen

Verkatehdas: työhyvinvointia seesteisestä sesonkiin

Liikkuva Suomi rakensi Verkatehtaalle lepoon ja palautumiseen painottuvan valmennuskokonaisuuden, joka auttaa henkilöstöä tunnistamaan kuormituksen ja hallitsemaan sitä paremmin kiireisen sesongin keskellä.

Hämeenlinnan Verkatehdas on tapahtumatalo riemukkaille yritystapahtumille, mielenkiintoisille tuotannoille ja antoisille seminaareille. Verkatehtaan tiimi tekee tapahtumista totta, mutta omaan jaksamiseen ja työhyvinvointiin vaikuttaa toiminnan kausiluonteisuus: työn rytmi heilahtelee seesteisestä sesonkiin.

Verkatehtaan väki vastaa vuosittain satojen tilaisuuksien järjestämisestä, mutta joulua kohden vauhti kiihtyy ja sen myötä henkilöstön energiatasot heikentyvät. Liikkuva Suomi rakensi yhdessä Verkatehtaan johdon kanssa lepoon ja palautumiseen painottuvan valmennuskokonaisuuden, joka auttaa henkilöstöä tunnistamaan kuormituksen ja hallitsemaan sitä paremmin.

Verkatehtaan talousjohtaja Arto Helkiö on osallistunut valmennukseen muun porukan mukana: ”Haluamme tukea työntekijöidemme jaksamista ja löytää yhdessä keinoja pitää huolta omasta ja toistemme hyvinvoinnista ja työkunnosta. Aloitimme valmennusjakson syyskuussa ja olemme matkanneet Liikkuvan Suomen kanssa kohti vuoden kiireisintä aikaa, eli seesteisestä sesonkiin.”

Liikkuvan Suomen valmentaja Tiina Venin luotsaama valmennus on keskittynyt erityisesti palautumiseen: ”Tapahtuma-alalla kiire painottuu aina tiettyyn aikaan vuodesta. Kun kuormitus alkaa kumuloitumaan, on tärkeää osata tunnistaa missä mennään ja luoda palautumiselle oikeat puitteet.”

Verkatehdas aloitti valmennuksen Liikkuvan Suomen kanssa syyskuussa.

Verkatehtaan väki on saanut käyttöönsä Firstbeat-älylaitteet, joiden avulla oman kehon reagointia kuormitukseen ja palautumiseen on ollut helppo seurata. ”Kiireessä juutumme usein pärjäämiseen moodiin ja ylikuormitumme helposti”,kertoo Tiina. ”Firstbeatin datan avulla voimme seurata, miten kehomme reagoi ja ymmärtää helpommin, mitä se kertoo meille. Data auttaa myös meitä ymmärtämään miten juuri minun yksilöllinen palautumiseni toimii.”

Arto Helkiö antaa valmennukselle jakson puolivälissä yhdeksikön: ”Meidän porukkamme on pitänyt valmennusta hyvänä ja Tiina on osaava ja ammattitaitoinen valmentaja, joten ei muuta kuin jatketaan samalla kaavalla sesongin yli!”

Lisätiedot: Tiina Ven, valmennus ja kehitys, tiina.ven@liikkuvasuomi.fi, p. 0405620051