23.3.2021 / Antti Luukkanen

Suvi Hautamäki Liikkuva Suomi -tiimin koordinaattoriksi

Liikkuva Suomi sai merkittävän vahvistuksen joukkueeseen, kun Suvi Hautamäki aloitti valmennuspalveluiden, asiakkuuksien ja hankkeiden koordinaattorina 8.3.2021. Suvilla on pitkä kokemus monista liiketoimintojen osa-alueista ja vahva kyky hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia, sekä pitää teknisetkin järjestelmät kunnossa.

”Roolini koordinaattorina on huolehtia ja varmistaa asioiden sujuvuus ja pitää langat käsissä. Nautin, kun saan auttaa, olla tukena ja mahdollistamassa Liikkuvan Suomen matkaa ja kasvua.”, aurinkoinen Suvi Hautamäki kertoo.

Liikkuva Suomi on innostava ja innovatiivinen työpaikka, asioita tehdään ihmiseltä ihmiselle ja ennemmin ennakoiden kuin myöhässä. Hyvinvointi ja sen eri osa-alueista huolehtiminen on enenevissä määrin nouseva trendi ja siihen me Liikkuvalla Suomella luomme ratkaisuja, jotta yksilöt ja työyhteisöt voisivat arjessaan paremmin.”, Suvi jatkaa.

Liikkuvan Suomen toimitusjohtaja Antti Luukkanen: ”Löysimme tiimiimme kaivatun avainpelaajan, mahtava homma kun saimme aina iloisen Suvin joukkueeseen. Olemme laajentuneet viimeisen vuoden aikana vahvasti Suomen rajojen ulkopuolelle, asiakkaiden henkilöstöä löytyy tällä hetkellä 8. eri maasta. Kun samalla myös kuntasektorin valmennukset ovat tulleet jo pitkään menestyksellä tekemiemme yritysvalmennuksien rinnalle, niin valmennuskokonaisuudet alkavat olla melkoisen moniuloitteisia. Timanttiselle koordinaattorille, jolla langat pysyvät käsissä myös tiukoissa paikoissa, on todellakin tarvetta.

Lämpimästi tervetuloa joukkueeseen, Suvi!”

Lisätietoja:
Antti Luukkanen, toimitusjohtaja, antti.luukkanen@liikkuvasuomi.fi, 044 381 3336
Suvi Hautamäki, koordinaattori, suvi.hautamaki@liikkuvasuomi.fi, 040 745 3879