2. maaliskuuta 2018 / Antti Luukkanen

Lounaismaan Osuuspankki löysi etsimänsä hyvinvointipalvelun

Lounaismaan Osuuspankki aloitti Liikkuva Suomi -palvelun käytön tammikuussa. Heti Kick off tilaisuudesta lähtien henkilöstö on ollut innostunutta ja sitoutunutta. Pankki pitää tärkeänä, että henkilöstö saa tukea jaksamiseen nimenomaan oman lähtötason mukaan.

Olemme kaivanneet henkilöstölle sellaista hyvinvointia tukevaa hanketta, johon jokainen voisi osallistua oman elämäntilanteensa mukaan. Uskon, että Liikkuva Suomi vastaa hyvin tarpeisiimme ja odotamme mielenkiinnolla henkilökunnan palautetta tulevalta vuodelta, sanoo henkilöstöpäällikkö Ritva Näsi-Huovinen Lounaismaan Osuuspankista.

Liikkuva Suomi -palvelua on mahdollista tehostaa erilaisilla aktiivisuuslaitteilla. Lounaismaan Osuuspankki halusi täydentää palvelua henkilöstölle jaettavilla, sykettä mittaavilla GPS-älyrannekkeilla, jotka myös saavat henkilöstöpäälliköltä kiitosta:

Kaikki ottivat rannekkeet hienosti käyttöön ja suorituksia alkoi heti kertyä HeiaHeiaan, Näsi-Huovinen kertoo.

Osuuspankkilaisten ensimmäisen jakson tavoite on kerätä yhteisesti 10 viikon aikana tietty määrä liikuntatunteja. Kun jaksoa on kulunut yli puolet, näyttää että tavoite täyttyy etuajassa.

Porukka vaikutti innokkaalta jo Kick offissa. Tuntui, että sormet syyhysivät halusta päästä tutustumaan palveluun ja suorituksia tekemään. Tulevaisuudessa käytävästä tiimihaasteesta mainitseminen sai monelle hymyn huulille, myhäilee Liikkuva Suomi -palvelussa valmentajana toimiva Tuukka Hieto.

Palvelun yksi vahvuus on valittavien liikuntalajien monipuolisuus. Kaikki eivät pidä juoksemista tai kokevat olonsa epämukavaksi vedessä. Silloin tiukasti ennakkoon määrättyjen liikuntasuoritusten tekemiseen voi olla vaikeaa lähteä. Liikkuva Suomi -palvelussa jokainen määrittelee itse oman lajinsa mistä suorituksia kerää. Motivaatiota nostaa myös toisen kannustaminen ja yksilön huomiointi. Lounaismaan osuuspankkilaiset ovat kannustaneet toisiaan reilun neljän viikon aikana huikeat 7000 kertaa.

Lajikirjosta jokaiselle löytyy jotakin ja on hyvä, että arkiliikunta on huomioitu, myötäilee Näsi-Huominen. On myös ollut hienoa, että kannustusta tulee suhteessa kunkin omaan lähtötasoon. Henkilöstö on hyvin sitoutunut palvelun käyttöön ja tuleviin tavoitteisiin.

Tässä, niin kuin muissakin meidän tekemissä projekteissa huomaa johdon ja avainhenkilöiden korkean sitoutumisen merkityksen ja loistavan esimerkin näyttämisen. Näen, että tämä on osaltaan edesauttamassa koko työyhteisön yhteisöllisyyden tunnetta ja on varmasti heijastunut positiivisesti myös projektin upealle startille, kiteyttää Tuukka Hieto.