7. toukokuuta 2018 / Antti Luukkanen

Liikkuva Team Lohja starttaa lokakuussa

Fakta: Mitä parempi fyysinen kunto, sitä parempi työkyky ja vähemmän uupumusta. Hyvä ja energinen olo on kuitenkin saavutettavissa jo pienten valintojen avulla.

Käynnistämme lohjalaisille yrittäjille sekä yrityksille lokakuussa Liikkuva Team Lohja -hyvinvoinnin ohjelman, jossa autamme paikallisia yrittäjiä ja työntekijöitä tekemään pitkäkestoisia valintoja niin liikunnan-, ravinnon-, levon- ja mielen hyvinvoinnin suhteen.

Team Lohjan kummiurheilijana toimii Lohjan oma Henry Manni – Henry on mukana yhteisön tapaamisissa, sekä tsemppaa osallistujia Heiaheiassa.

Liikkuva Team Lohja -ohjelma starttaa 18.10.2018

Team Lohjan yhteisö toimii tapaamisten lisäksi digitaalisella HeiaHeia -alustalla, josta löytyy eri lähtötasoille suunnattuja liikuntaohjelmia ja valmentajien neuvoja ja ohjeita. Alustalle on ravitsemusvinkkejä koonnut Patrik Borg ja uni- ja lepo-ohjelmasta vastaa Oivauni Oy:n Henri Tuomilehto. Sähköisen alustan etu on myös sen sosiaalisuus. Suljetussa yhteisössä pääset kannustamaan toisia ja verkostoitumaan. Uusia yhteistyökuvioita voi syntyä lähes huomaamatta, kun keskustelua käydään virka-ajan ulkopuolella ja yhteisten intressien myötävaikutuksella.

7 kuukautta kestävä ohjelma lohjalaisille yrittäjille ja yrityksille, 445 €/ hlö, alv 0 %.

Ohjelma

18.10.2018 Klo 13-16, Aplico
Lähtötasotestin mukaiset kunto-ohjelmat
Teemaluento: Lepo ja uni
Henryn kokemukset ja vinkit
Liikuntaosuus: Saliharjoittelu

11.12.2018 Klo 13-16, Sporttikeskus Tennari
Teemaluento: Mielen hyvinvointi
Henryn kokemukset ja vinkit
Liikuntaosuus: Pallopelit

15.1.2019 Klo 13-16, Valmennuskeskus Huippu
Teemaluento: Liikunta & ajanhallinta
Henryn kokemukset ja vinkit
Liikuntaosuus: Crosstraining / toiminnallinen harjoittelu

26.3.2019 Klo 13-16, Valmennuskeskus Huippu
Teemaluento: Ravinto
Henryn kokemukset ja vinkit
Liikuntaosuus: Kehonhuolto / jooga tai pilates

Toukokuu 2019 (päivä vahvistuu) klo 13-16 Meriturva & Harjun urheilukenttä
Yhteenveto ohjelmasta
Liikuntaosuus: Yleisurheilu- ja kelauskokeilut

Osallistumismaksu 445 €/hlö (alv 0). Hinta sisältää digitaalisen alustan käytön, liikuntaohjelmat, ravinto- ja lepovinkit, valmentajien ohjeet, luennot sekä tapaamisten ohjelman kokonaisuudessaan. Lisäksi osa osallistumismaksusta käytetään Henryn tukemiseen matkalla kohti Tokion paralympiakultaa 2020.
Ilmoittaudu mukaan info@liikkuvasuomi.fi

Lisätietoja
Liikkuva Suomi, Antti Luukkanen, puh. 044 381 3336
antti.luukkanen@liikkuvasuomi.fi
Laura Lepistö, laura@snou.fi