1.10.2021 / Antti Luukkanen

ELY-kehittämishanke: Liikkuva Suomi avaa hankkeen myötä ovensa uusille sektoreille

Liikkuva Suomi teki 12/2019-07/2021 välisenä aikana ELY:n kehittämishankkeen hyvinvointipalveluiden suuntaamisesta uusille sektoreille: Kansainväliselle ja julkiselle sektorille.

Kansainvälisen sektorin mahdollisuuksia päästiin pilotoimaan onnistuneesti hankkeen aikana ja tekemään ensimmäinen merkittävä sopimus palvelun viennistä ulkomaille. Kyseinen asiakas työllistää 45.000hlö 107 eri maassa, joten palvelun skaalautuminen kieliversioneen voidaan todeta hyvin toimivaksi pilotin ja kehittämistoimien jälkeen. Kansainvälisyyden osalta näköpiirissä siintää kaavailut uusista hankkeista sekä voimakas kasvu lähivuosina. Jakeluteitä on myös tunnistettu, joiden avulla kasvua pystytään tekemään skaalautuvasti. 

Julkinen sektori oli hankkeen toinen pääsegmentti ja hankkeessa tehtiin tälläkin sektorilla pilotointiohjelma. Merkittävänä onnistumisena voidaan pitää sitä, että kesällä 2021 päästiin solmimaan 3+1 vuotinen puitesopimus Suomen suurimman työeläkevakuuttaja Kevan kanssa, työkykyjohtamisen palveluiden tuottamisesta. Sektorista ollaan tekemässä merkittävää kasvua seuraavien vuosien aikana yhdessä Kevan ja muiden sopimuskumppaneiden kanssa. Näistä ensimmäisiä toteutuksia onkin jo käynnistetty. 

Varhaisen mallin tukea työntekijöille ja yrityksille

Entistä varhaisemman mallin fyysistä ja henkistä tukea, sekä lähijohtamisen työkaluja sisältävää toimintaa on harvemmin julkisella sektorilla onnistuneesti toteutettu. Laajassa kuvassa ja suurelle kohderyhmälle toteutettuna sillä on merkittävä rooli myös kansanterveyttä edistävässä toiminnassa. Toimintamalli on täysin kopioitavissa myös muihin kuntiin, kaupunkeihin ja virastoihin. Sama pätee luonnollisesti myös BtoB-kenttään, joka on Liikkuvalle Suomelle entuudestaan se tutuin kohderyhmä. 

Hankkeen jälkeen syntyneiden sopimusten vaikutukset ovat erittäin merkittävät tulevaisuuden kasvuun, sekä tuleviin hankkeisiin liittyen. ”Kehitystyötä jatketaan ja kasvua haetaan molemmista kohderyhmistä ja seuraavaa hanketta ollaan jo valmistelemassa kasvun vauhdittamiseksi. Ilman hankkeen aikana tehtyjä panostuksia konseptointiin ja oman osaamisen vahvistamiseen tämä ei todennäköisesti olisi onnistunut. Hankkeen aikana yritykseen rekrytoitiin alan asiantuntijoita palvelua kehittämään, sekä ostettiin palveluja ulkopuolisilta toimijoilta, mahdollistamaan päänavaukset uusilla toiminta-alueilla”, sanoo Liikkuvan Suomen toimitusjohtaja Antti Luukkanen.  

Luonnossa liikkuminen on yksi keino ladata akkuja, sanoo Antti Luukkanen