21.8.2019 / admin

Työmatkaliikkujan ABC

Töihin palaaminen ja arkirytmin omaksuminen loman jälkeen saattaa kuluttaa energiavarastoja enemmän kuin osaisi aavistaa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Työpäivän jälkeen saattaa tuntua, että energiaa ei riitä vapaa-ajan harrastuksiin tai liikuntaan. Jos näin on, kannattaakin miettiä, voisiko tavallisista arkisista askareista saada enemmän irti – myös hyötyliikunnan näkökulmasta.

Arkiliikunta

Työmatkat hyötykäyttöön!

Työmatkat ovat loistava keino haalia päiviin lisää aktiivista aikaa. Jos liikut töihin päivittäin esimerkiksi autolla tai julkisia kulkuneuvoja käyttäen, on aktiivisuutta mahdollista lisätä runsaastikin – pelkällä hyötyliikunnalla! Liikunnan määrän ja aktiivisuuden lisäämisessä kannattaa kuitenkin edetä maltilla. Seuraavilla vinkeillä vältät suurimmat suden kuopat ja pääset nauttimaan liikunnan piristävistä ja voimaannuttavista vaikutuksista!

1. Kohtuudella liikkeelle

Jos et ole aiemmin tottunut päivittäiseen liikuntaan, kannattaa aktiivisuuden määrää lisätä vähitellen. Vaihda auto pyörään aluksi kerran viikossa ja lisää pyöräilypäivien määrää seuraavilla viikoilla tasaisen rauhallisesti. Näin annat kehollesi aikaa totutella uudenlaiseen rasitukseen ja vältät liiallisen kuormituksen mahdollisesti mukanaan tuomat rasitusvammat, loukkaantumiset tai innon lopahtamisen.

2. Osa matkasta liikkuen

Toisinaan työmatka on liian pitkä kuljettavaksi pyörällä tai kävellen. Se ei kuitenkaan ole syy jättää työmatkoja hyödyntämättä! Työmatkan voi nimittäin pilkkoa pienempiin pätkiin, joista osan voi liikkua ja osan kulkea kyydittävänä. Kokeile esimerkiksi jäädä muutamaa pysäkkiä aiemmin bussista ja kävellä loppumatka töihin. Tai vastaavasti, voit kokeilla jättää autosi parkkiin hieman kauemmas työpaikasta ja kävellä loppumatkan. Vaihtoehtoja riittää!

3. Valmistaudu

On mukavampaa sekä itsesi että työtovereidesi puolesta viettää työmatkan jälkeistä työpäivää puhtaissa vaatteissa ja suihkun raikkaana. Pakkaa siis jo kotoa lähtiessäsi mukaan vaihtovaatteet ja tarvitsemasi hygieniatarvikkeet. Jos liikut töihin usein, on käytännöllistä säilyttää vaatekertaa jo valmiina työpaikalla, jolloin itsetyömatkalla ei tarvitse kantaa mukana ylimääräisiä varusteita.

4. Muista energiavarastojen täydennys

Työmatkan jälkeen kannattaa pitää huolta energiavarastojen täydentämisestä, jotta itse työtehtävien hoitamiseen riittää energiaa. Nopeat ja helpot välipalat, kuten erilaiset välipalapatukat, smoothiet tai hedelmät toimivat hyvinä energianlähteinä työmatkan jälkeen.

5. Muista armollisuus

Toisinaan on myös tarpeen kuunnella omaa vireystilaa ja tehdä suunnitelmiin muutoksia. Väliin jääneen työmatkaliikunnan vuoksi ei ole myöskään syytä potea huonoa omaa tuntoa – huomenna on taas uusi päivä, ja uusi työmatka, jolloin voit kerryttää itsellesi lisää aktiivisuutta!